Safkanet.fi -verkkokauppa on rakentunut vuosien saatossa useiden eri blogien ympärille. Alun perin kaikki lähti kiinnostuksesta hyvinvointiin ja terveelliseen ravintoon ja laajentui myöhemmin kirjoituksiin meitä ympäröivistä kemikaaleista sekä elämäntapamme ympäristövaikutuksista. Blogeista monet varmasti muistavat Safkatutkan, Kemikaalitutkan ja Muovittoman syyskuun. Näiden ympärille rakentui hiljalleen useampia tuotekategorioita kattava valikoima ja nykyisin tuotteita on jo yli 100 useilta eri merkeiltä.

Safkanet tarjoaa laajan valikoiman ekologisia tuotteita kotiin, luonnonkosmetiikkaa, ekopesuaineita sekä jonkin verran hyvinvointia lisääviä superfoodeja. Ihania asiantuntijablogeja emme ole kuitenkaan unohtaneet, vaan kaikki vanhat kirjoitukset ovat edelleen nähtävillä ja uusia mielenkiintoisia kirjoituksia tulee säännöllisesti liittyen niin mielen kuin kehon hyvinvointiin, ravintoon, ympäristöön ja kauneuteen. 

Omistajamuutosten myötä Safkanet on uudistunut ja vuosi 2020 tuo tullessaan mielenkiintoisia muutoksia. Siirrymme entistä enemmän suosimaan kotimaisia tuotteita. Muutamia kestosuosikkeja pidämme edelleen valikoimissa ulkomaisista tuotemerkeistä, niiden lisäksi ensi vuoden puolella muuutama pohjoismainen harvinaisuus pääsee esittäytymään. Kaikkia valikoimaamme pääseviä tuotteita kuitenkin yhdistää yksi asia: luonnon tarjoamat puhtaat raaka-aineet koko kehon hyväksi.

Kuulemme myös mielellämme asiakkaidemme ajatuksia ja toiveita valikoimasta. Joten ottakaa ihmeessä yhteyttä ja jakakaa ideoita kanssamme.

Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan!  <3

-Heini-