Vatsaa hellivä kookosjogurtti on helppo valmistaa

Jugurtin tekeminen alusta asti itse saattaa kuulostaa vaivalloiselta ja jopa mahdottomalta. Mutta pelko on turha, sillä tämän terveellisen ja silti kermaisen täyteläisen herkun valmistus käy todella kätevästi.

Jogurtin valmistamiseen tarvitset puhtaan ja tiiviin astian, tölkin kookosmaitoa, pari maitohappobakteerikapselia sekä hieman kärsivällisyyttä. Jogurtin täytyy tekeytyä noin vuorokauden verran. Teille, jotka olette joskus odotelleet äidin tekemiä viilejä valmistuviksi, kookosjogurtin teko saattaa tuoda mieleen lapsuuden muistoja.

Jogurtti on erittäin kätevä tapa syöttää probiootteja lapsille, jotka eivät useinkaan pidä kapseleiden nielemisestä. Annoksesta saa erittäin herkullisen lisäämällä päälle marjoja ja mysliä. Probioottien eli hyvien bakteerien tiedetään parantavan muun muassa vastustuskykyä ja edistävän hyvinvointia monin tavoin.

Vatsaa hellivä kookosjogurtti

 

Jugurtti kannattaa valmistaa tiiviiseen lasipurkkiin, esimerkiksi hillopurkkiin tai suljettavaan, lasiseen eväsrasiaan. Pese ja kuivaa astia huolellisesti.

Avaa maitohappobakteerikapselit ja kaada sisällä oleva jauhe lasiastiaan.

Sekoita kookosmaito ja maitohappobakteereiden jauhe hyvin keskenään. Jos kookosmaidon rasva on erottunut, kannattaa tarvittaessa surauttaa kookosmaito ja erottunut kookosvesi tasaiseksi sauvasekottimella.

Sulje astia ja laita se pimeään, huoneenlämpöiseen paikkaan noin 24 tunniksi. Jos haluat jogurtista happamampaa, voit antaa jugurtin tekeytyä jopa kahden vuorokauden ajan. Kun jogurtti on mielestäsi sopivaa, laita se jääkaappin tekeytymään vielä muutamaksi tunniksi.

Tarjoile marjojen, marjajauhdeiden, myslin tai hedelmien kera.

Osta reseptiin suositellut tuotteet tästä:
Acidophilus – maitohappobakteerit
Inkamarja
Acai-marjajauhe
Mehiläisen siitepöly

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *